Ensinnäkin onnistuin hajottamaan järjestelmäkamerani just ennen juhannusta... Joudutte siis kärsimään Samsung Galaxy S i9000:n kuvista täällä jonkin aikaa! Lähdettiin perjantaina päivällä ajelemaan kohti Saloa, sillä siellä ollaan perinteisesti suvun kanssa vietetty juhannusta varmaan viimeiset kymmenen vuotta. Onneks sää suosi, ruokaa ja juomaa riitti ihan liiaksikin asti ja kaikilla oli törkeen hauskaa. Lähdettiin poikain kanssa Aqua Loungella järvelle fiilistelemään kesäaurinkoo lauantaina, rusketuttiin, saunottiin ja valvottiin yömyöhään. Nää ikimuistoiset ja valvotut kesäyöt on vaan niin ihania.
sunnuntai 23. kesäkuuta 2013
keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
Kaunis pieni ihminen
Olipa kerran Oliverin 1-vuotissynttärit. Mä niin rakastan tätä pikkujätkää, kummipoikani on mun lemppari kuvauskohde ja muutenkin lempipoitsu. Sen suloiset posket, pitkät ripset (oon vihreä kateudesta), hassu nauru ja suklaanruskeat silmät sulattaa mun sydämen täysin. Oliver opettelee jo kävelemään, ja "Emmi" kuuluu pojan ensimmäisiin sanoihin, hihih. Kyllä kummitäti on ylpee.
sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
Minutkin myöhemmin luoksesi tuo
Kahdeksan päivän kirjoitustaukoni johtuu hautajaisista, joita pelkäsin etukäteen, kesätöistä lastenleireillä ja pikanopeesta matkasta Lahteen, jossa pikkusisko nappasi kolme mitalia kaulaansa TeamGymistä. En oo viikkoon ollut edes kunnolla kotona, saatika jaksanut edes miettiä mitään blogiin liittyvää. Onneks hautajaiset on nyt takanapäin ja kesä voi vihdoin kunnolla alkaa, kun tietää, että se läheinen ihminen on nyt rauhassa ja paremmassa paikassa tuolla jossain.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)